Loisto Terveys

Lonkan ulkosyrjän kipu - ison sarvennoisen kipuoireyhtymä

Ison sarvennoisen kipuoireyhtymä on yleisnimitys erilaisille lonkan ulkosyrjällä tuntuville, kipua aiheuttaville vaivoille. Vanhastaan tällaista lonkan ulkosyrjällä tuntuvaa kipua on kutsuttu lonkan bursiitiksi eli limapussin tulehdukseksi. Nykyään kuitenkin tiedetään, että oireilun tausta on moninaisempi ja esimerkiksi alueen jänteisiin liittyvät muutokset ovat limapussin tulehdusta yleisempiä oireilun aiheuttajia. 

Onko minulla ison sarvennoisen kipuoireyhtymä?

Keskeisiä oireita ovat kipu lonkan ulkosyrjällä ja kipu erityisesti yhden jalan painon varausta vaativissa toiminnoissa kuten kävelyssä, portaiden kulussa tai askelkyykyssä. Lisäksi usein esiintyy yöllistä kipua kylkiasennossa nukkuessa ison sarvennoisen alueelle kohdistuvan paineen tai venytyksen vuoksi. Jos kipu tuntuu enemmän nivusalueella ja lonkassa vaikuttaa olevan liikerajoitusta (esimerkiksi sukan tai kengän laittaminen on vaikeutunut) voi oireen aiheuttaja olla lonkan nivelrikko. Tarvittaessa epäselvissä tilanteissa lonkan nivelrikon olemassaoloa voidaan selvittää tavallisella röntgenkuvauksella.

Toisaalta lonkan nivelrikko ja ison sarvennoisen kipuoireyhtymä voivat esiintyä myös yhdessä ja niiden aiheuttamat oireet ovat hoidon onnistumisen kannalta hyvä erottaa toisistaan. Tarvittaessa tässä voidaan käyttää apuna ison sarvennoisen alueen puuduttamista pistoksella. Yleensä ison sarvennoisen kipuoireyhtymässä kipu painottuu ison sarvennoisen alueelle, mutta voi tuntua laajemminkin reiden ja polven ulkosyrjällä. Jos kipu tuntuu selvästi myös säären tai jalkaterän alueella ja erityisesti, jos jalassa on puutumista tai voiman heikkoutta, taustalla voi olla selkäperäinen hermon puristukseen liittyvä oireisto. Selkäperäistä syytä voidaan selvittää lääkärin tai fysioterapeutin vastaanotolla tehtävillä testeillä. Tarvittaessa epäselvissä tilanteissa apuna voidaan käyttää lannerangan magneettikuvausta. Ison sarvennoisen kipuoireyhtymän toteaminen on yleensä suhteellisen yksinkertaista ilman tarkempia tutkimuksia, mutta tarvittaessa lonkan ulkosyrjän pehmytkudoksia ja lonkkaniveltä voidaan tutkia myös magneettikuvantamisella.

Miten ison sarvennoisen alueen kipua voidaan hoitaa?

Erittäin tärkeää hoidon onnistumisen kannalta on selvittää ne tekijät, jotka ovat johtaneet kiputilan syntymiseen. Yleisesti ajatellaan, että ison sarvennoisen kipuoireyhtymä syntyy siten, että alueen rakenteisiin, kuten jänteisiin ja limapusseihin, kohdistuu ajan myötä toistuvaa liiallista rasitusta. Harvoin kipu voi alkaa äkillisesti esimerkiksi kaatumisen tai urheiluun liittyvän kontaktin aiheuttamana. Liiallisen rasituksen taustalla voi olla esimerkiksi lonkkaa ja lantiota tukevien lihasten heikkous tai toimintahäiriö, askelluksen häiriö tai alaraajojen merkittävä pituusero (esim. tekoniveloperaation jälkeen).

Toisaalta liikunnan liian äkilliset muutokset voivat myös olla äkillisen oireen alun taustalla. Myös psykologinen kuormittuneisuus voi vaikuttaa kipuun ja sen määrään. Syiden selvittelyssä keskeisessä roolissa on asiantunteva fysioterapeutti, joka voi laatia harjoitteluohjelman ja antaa harjoittelua tukevia hoitoja, joiden avulla lonkan alueen kuormitus saadaan palautettua normaaliksi. Fysioterapian ja harjoittelun lisäksi tutkimusten mukaan oireita voidaan mahdollisesti helpottaa paineaaltohoidolla ja kortisoni-injektiolla. Näistä kahdesta hoidosta kortisoni-injektion vaikutus on suhteellisen nopea mutta lyhytaikaisempi.

Fysioterapia ja harjoittelu ovat siis ison sarvennoisen kipuoireyhtymässä ensisijaisia hoitomuotoja ja mahdollistavat kestävimmän hoidon lopputuloksen. Muiden hoitojen, kuten kortisonipistoksen, rooli on mahdollistaa ja tukea tätä syyn mukaista hoitoa.  

 

Kirjoittaja

Teemu Träff

Fysiatrian erikoislääkäri

Loisto Terveys tarjoaa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin ja ennaltaehkäisyyn erikoistunutta palvelua, jossa fysiatrian erikoislääkärit, fysioterapeutit ja OMT fysioterapeutit tekevät tiivistä yhteistyötä kipu- ja muiden oireiden helpottamiseksi. Lue lisää tai varaa aika asiantuntijoillemme.

 

Lähteet:

Pianka MA, Serino J, DeFroda SF, Bodendorfer BM. Greater trochanteric pain syndrome: Evaluation and management of a wide spectrum of pathology. SAGE Open Medicine. January 2021. doi:10.1177/20503121211022582DynaMed. Greater Trochanteric Pain Syndrome. EBSCO Information Services. Accessed November 17, 2021

https://emedicine.medscape.com/article/309286-overview

Brukner & Khan`s Clinical Sports Medicine, 5th edition

 

Tilaa uutiskirje

Jätä sähköpostisi alle ja liity ammattilaisten postilistallemme. Saat ajankohtaista tietoa tuki- ja liikuntaelinvaivojen tutkimisesta ja hoidosta.