Loisto Terveys

Lääkärit palaavat Lääkäritaloon

Lääkäritalo palaa juurilleen ja niin teen minäkin. Kun Lääkäritalo valmistui vuonna 1988, kävelin lähes vastavalmistuneena innokkaana fysioterapeuttina Fysiatrikeskuksen tiloihin ensimmäiseen kerrokseen Vanhan Apteekin viereen. Siellä meillä oli modernit tilat kahdessa kerroksessa. Ylemmässä kerroksessa oli erilliset huoneet jokaiselle fysioterapeutille. Aiemmin oli tyypillistä, että hoitotilat olivat eristetty verhoilla toisistaan. Kellarikerroksessa oli pienoiskylpylä, joka myös oli sen ajan trendi. Myös Edenin kylpylä perustettiin niihin aikoihin. Meillä oli sauna, uima-allas, porekylpyamme, tavallinen poreamme, saven/parafangon valmistustila ja lämpöuunit sekä kuntosali. Innokkaana toteutimme fysioterapiaa sen ajan tietämyksen mukaan.

Toisessa kerroksessa sijaitsi Lääkärikeskus Porus, johon myös Fysiatrikeskus kuului. Kolmannessa kerroksessa oli Ortopedikeskus ja neljännessä lääkärikeskusten yhteinen sairaala. Talo oli täynnä eri alan lääkäreitä ja meitä fysioterapeutteja – paikallisia toimijoita.

Lääketieteellistä tutkimustakin tehtiin. Olin mukana väitöskirjatyössä (1993), jossa tutkittiin toimistotyötä tekevien naisten niska-hartiaoireita ja vertailtiin kahta eri hoitomenetelmää. Lantionpohjan fysioterapia aloitteli toimintaansa Suomessa ja Fysiatrikeskuksessakin muutama meistä alkoi perehtyä naisten lantionpohjan ongelmiin vuonna 1995. Siihen aikaan näistä asioista ei puhuttu ääneen, vaikka joka viides työikäinen nainen kärsi virtsankarkailusta, vanhemmista vielä useampi.

Muutoksia talon sisällä tapahtui Poruksen myydessä Fysiatrikeskuksen Ortopedikeskukselle ja Botnian aikakausi alkoi. Oli Fysio Botnia, Lääkärikeskus Botnia ja Sairaala Botnia. Botnia näkyi ulospäin muun muassa Lääkäritalon Uutisjulkaisuissa sekä ammattilaisille järjestetyissä koulutuksissa. Fysioterapiapuolelle tuli klinikka-ajattelu, kun klinikoita perustettiin kehonalueen mukaan, kuten selkä-, polvi-, olkapää- ja käsiklinikka. Itse vierastin moista ajattelua, kun olin tottunut ajattelemaan ihmistä kokonaisuutena vaivasta huolimatta. Toki se vahvisti erityisosaamista kunkin klinikan fysioterapeuteille. Myös pienoiskylpylä purettiin pois. Altaan tilalle rakennettiin kuntosali ja poreammetila tuli muuhun käyttöön.

Jossain vaiheessa jätin lääkäritalon ja muutin idylliseen Åströmin vanhan Nahkatehtaan taloon, jolloin Mediterapia perustettiin. Lääkäritalo jatkoi vielä entisellään, kunnes suuret toimijat halusivat osansa oululaisista terveydenhuollon yrityksistä ja tilat kävivät ahtaaksi nykyajan vaatimuksille. Mehiläinen oli jo aiemmin ostanut Poruksen ja ODL/Terveystalo nielaisi Botniat. Lääkäritalon tiloja jäi tyhjilleen tai ne pilkottiin sopiviksi eri toimijoiden tarpeisiin. Lääkärit hävisivät pikkuhiljaa Lääkäritalosta.

Tilanne korjaantuu nyt, kun Loisto Terveys avaa ovensa. Kaksi fysiatrian erikoislääkäriä ja joukko fysioterapian ammattilaisia on valmiina tarjoamaan kuntoutusta erilaisiin tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin. Toiminnan lähtökohtana on tieteeseen perustuva toiminta ja ihmisen kokonaisvaltainen huomiointi.

Lääkäritalon ulkoasu on hieman nuhraantunut vuosien varrella, niin kuin itse kukin siinä ajassa. Talo kätkee sisälleen paljon kokemuksia ja muistoja. En olisi kuvitellut palaavani tänne, mutta loistava ja innostava työyhteisö ja toimintaideologia sai minut innostumaan. Lääkäritalossa on siis vielä jotain alkuperäistä; Vanha Apteekki ja minä. Olen kuitenkin edennyt urallani – kellarista neljänteen kerrokseen.

Kirjoittaja

Kirsi Väänänen

Fysioterapeutti

Loisto Terveys tarjoaa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin ja ennaltaehkäisyyn erikoistunutta palvelua, jossa fysiatrian erikoislääkärit, fysioterapeutit ja OMT fysioterapeutit tekevät tiivistä yhteistyötä kipu- ja muiden oireiden helpottamiseksi. Lue lisää tai varaa aika asiantuntijoillemme.

Tilaa uutiskirje

Jätä sähköpostisi alle ja liity ammattilaisten postilistallemme. Saat ajankohtaista tietoa tuki- ja liikuntaelinvaivojen tutkimisesta ja hoidosta.