Tieteellinen tutkimus on tärkeä osa lääketiedettä. Tutkimuksen avulla lisätään tietoa ja kehitetään käytäntöjä. Lääketieteellinen tutkimus voidaan jakaa karkeasti lääketeollisuuden tekemään lääketutkimukseen sekä tutkijalähtöiseen tutkimukseen. Tutkijalähtöinen tutkimus on erityisen tärkeää lääketieteen kehittäjänä, sillä lääketiede ja lääkärinä toimiminen pohjautuvat nimenomaan tutkittuun eli niin sanottuun näyttöön perustuvaan tietoon (evidence based medicine, EBM).
Suomessa on osaamista tutkimuksen tekemiseen, sillä joka neljäs lääkäri on väitellyt tohtoriksi. Suomi on kuulunut kliinisen lääketieteen tutkimuksen kärkimaihin ja korkeatasoisen tutkimuksen tekeminen on ollut mahdollista muun muassa valtion myöntämän tutkimusrahoituksen avulla. Tutkimustyön rahoitus on kuitenkin ollut kovassa paineessa viime vuosina ja valtion tutkimusrahoitus on laskenut muutamassa vuodessa jopa alle kolmasosaan, reiluun 20 miljoonaan euroon. Suunta näyttäisi pysyvän samanlaisena, sillä vuoteen 2019 verrattuna valtion rahoitusosuus laski tälle vuodelle lähes kymmenen prosenttia.
Terveystutkimuksen rahoitus jaetaan yliopistosairaaloiden erityisvastuualueiden kesken. Lääkäreistä joka kolmas tekee tutkimusta, mutta heistä jopa neljä kymmenestä tekee tutkimusta omalla vapaa-ajallaan ilman korvausta. Rahoituksen pieneneminen muuttaa myös tutkijalääkärien käytännön työtä. Jopa 40 % tutkijalääkärien työajasta kuluu apurahahakemusten tekemiseen. Erityisen haastavaa rahoituksen saaminen on heti tohtorin tutkinnon eli väittelyn jälkeen, jolloin usealla olisi innostusta jatkaa työtään tutkimuksen parissa. Tutkimusrahoituksen saaminen onkin yksi suurimpia esteitä tieteen kehittymiselle.
Lääketieteen pitäisi jo nimensäkin mukaisesti perustua tieteeseen. Kliininen kokemus ja myöhemmin kliininen tutkimus ovat muokanneet ja muokkaavat sekä potilaiden tutkimista että hoitoa. Kliinisessä työssä kohdattavat haasteet nostavat esiin uusia tutkimuskysymyksiä, joita ratkaistaan tieteellisellä tutkimuksella. Lääketieteen tutkimuksen tuottama tieto muokkaa jatkuvasti vallalla olevaa käsitystä potilaan tutkimisesta ja hyvästä hoidosta. Tiede korjaa siis itse itseään. Esimerkiksi selkäkipuisten hoito vuodelevolla on muuttunut päinvastaiseksi, kun tutkimukset ovat näyttäneet, että pitkitetty lepo on haitallista ja pahimmassa tapauksessa estää selkäkivun paranemista.
Lääketieteessä yleisesti tieteen rooli on korostunut jo yli sadan vuoden ajan. Kuntoutuksen ja fysioterapian alalla tieteen rooli on korostunut samalla tavoin vasta 1980-luvulta lähtien, joskin kasvavissa määrin. Tutkimusten määrä kuntoutuksen alalla on kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana eksponentiaalisesti. Uuden tutkimustiedon siirtyminen käytännön työn tasolle kestää kuitenkin pitkään. Tietojen päivittäminen on jokaisen ammattilaisen vastuu, mutta se ei ole helppoa ja vie aikaa. Tämän päivän fysioterapia on, tai sen tulisi olla, käytännössä hyvin erilaista, kuin mitä se on ollut 1990-luvulla. Fysioterapian ala tarvitsee kuitenkin vielä runsaasti laadukasta tutkimusta. Alan tutkimuskulttuuri kehittyy nopeasti ja ammattilaisten tulee olla valmiita muokkaamaan toimintaansa uuden tiedon mukaiseksi.
Tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen tutkimukset hoitojen ja kuntoutuksen tehosta ja vaikuttavuudesta ovat pääosin tutkineet ilmiöitä yhtenä kokonaisuutena. Esimerkiksi alaselkäkipuisia on usein tutkittu yhtenä joukkona huomioimatta tarkemmin kivun taustalla olevia tekijöitä. Jokaisen alaselkäkipuisen oireiden taustalla voi olla hiukan eri tekijät, jolloin hoidon painotus tulisi jokaisella olla erilainen. Ilman tarkempaa kohdentamista hoitojen todellisia hyötyjä ei saada kunnolla esiin. Tutkimusten tuloksettomuus tai vähäiset positiiviset tulokset voivat olla seurausta myös siitä, että usein mielenkiinnon kohteena on vain yksi hoitomuoto. Todellisuudessa fysioterapia ja kuntoutus toteutetaan aina yksilöllisesti useamman eri hoitomuodon yhdistelmänä.
Niin fysioterapiassa, kuin kuntoutuksen alalla yleisemmin, asiakkaan palautetta on tyypillisesti kysytty suullisesti hoitojakson loppuessa. Hyötyjen seurantaa pidemmällä aikavälillä ei juurikaan tehdä. Seuranta olisi tärkeää, jotta tiedämme, miten voisimme parhaiten auttaa vaivoista kärsiviä. Hoidon tehokkuutta tai vaikuttavuutta voidaan mitata muun muassa luotettaviksi todetuilla mittareilla, kuten erilaisilla kyselylomakkeilla, joilla voidaan selvittää asiakkaan tilannetta ja vointia esimerkiksi vuoden kuluttua hoidon lopettamisesta.
Tieteellistä tutkimusta tarvitaan myös kuntoutuksesta ja se vie alaa jatkuvasti eteenpäin. Viime aikoina on yhä enemmän kiinnitetty kriittisesti huomiota erilaisten hoitojen ja kuntoutuksen tehoon ja vaikuttavuuteen. Kuntouttavat toimet ilman positiivisia vaikutuksia tuhlaavat sekä resursseja että aikaa. Tärkeintä on, että vaivoista kärsivät pääsisivät hyötymään tieteen kehityksestä ja saisivat ajantasaista, näyttöön perustuvaa ja tehokasta hoitoa ja kuntoutusta.
Kirjoittajat
Loisto Terveys tarjoaa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin ja ennaltaehkäisyyn erikoistunutta palvelua, jossa fysiatrian erikoislääkärit, fysioterapeutit ja OMT fysioterapeutit tekevät tiivistä yhteistyötä kipu- ja muiden oireiden helpottamiseksi. Lue lisää tai varaa aika asiantuntijoillemme.
Viitteet:
Lehtinen M, et al. Tutkimusrahoitus on turvattava. Duodecim 2019;135(10):909-11.
Halila H. Lääkäreille mahdollisuus tutkimustyöhön. Pääkirjoitus. Lääkärilehti 2019; 74(34):1781.
Promoting Research in Physiotherapy in the European Region of the WCPT Briefing Paper. European Region of the World Confederation for Physiotherapy.
Pihlava M. Valtion terveystutkimuksen rahoitus pienenee taas. Ajankohtaista. Lääkärilehti 7.2.2020. Viitattu 9.4.2020 [https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/valtion-terveystutkimuksen-rahoitus-pienenee-taas/]
Veras M, et al. What is Evidence-Based Physiotherapy? Physiother Can 2016;68:95-6.